Joskus kadehdin kuolleita

kun uhmaan pohjoista taivaan painoa

se silmni sulkee, polvilleni pakottaa

en tunne en mitn

vain jn luita myten

elmlle suonissani tahdon lopun lahjoittaa



Taivas, thdet ja kuu

tn iltana pois lakastuu

olen hiljaa kun maailma kuolee



Henken hongiston

lapsena Pakkasherran

nyt olen ajaton tmn ikuisuuden verran



Tapaa minut siell miss valo pahan merkki on

miss turhaan tiet etsin

miss olen ajaton



Joskus kadehdin kuolleita

Kuolemaa ihaillen, pakkaseen paeten

miss varjot vaeltaa, siell lumi kasvot saa

sinne synnyn hymyillen