Istutimme omenapuut

valvoimme tuhannet täysikuut

enää en hengitä reikää jäiseen

ikkunaan

koputa oveen yksinäiseen

jälkeen pakkasten



Hänen hymynsä pehmeä kaari tuo

kuin sumussa saari

uin sen luo

valokuvassa nainen pyörineen

muodista poistuneine hattuineen

kihlattuineen



Näen kaiken, kaiken



Kaunis kuolema

lehdet on silattu jäällä

kultaista sadetta pääni päällä

joko ymmärrän mitä se opettaa

osasin alkaa

osaanko lopettaa



En silloin tajunnut kaiken nääntyvän

en tajunnut kaiken loppuun kääntyvän

enää en koputa oveen yksinäiseen

jälkeen pakkasten



Lehtien seassa kulkien

kellarin ovia sulkien

ajatuksin linnut saatellen

kaikkea kaunista ajatellen

pitkälle matkalleen



Ja näen kaiken, kaiken