Minne paha haudattiin

Sorahtaa laulu ja pakenee tlt, sen itkun kuulen

viiman meren aavain sanoiks muuttaneen.

Kirkot, temppelit sille rakensin,

petin, krsin, valhein itseltni suojelin.



Oikeinko rakastin vai kuten lauluissa

korvaten herkkyytt voimalla, tahdolla.



Hiljaisuutta kieleksi luulin,

kaiken kuulin muka aina ihan sanomattakin.

Etsin suuntaa suunnatonta,

ikuisuuden meren rantaan hiekan plle talon rakensin:



Minne paha haudattiin,

sinne minut haudatkaa.



Al mene - nyt kun se tuntuu

pahemmalta - kuin kuolla kesken

painajaisen - jossa ei oo

mitn hyv - tehnyt kellekn.



Nyt taivas hehkuu tulta hautoen, raskas vesi loiskii

syvnteiden pll pronssinen.

Ilma tuoksuin syksyn aavistaa,

pskyn lento muistaa talven tuulet paeten:



Elmn henkyksen takana aukeaa

loputon pelko; se laulajaa ajaa.