Tiilitalojen keskellä

hän kirjoitti minulle nimensä

kiinalaisin kirjaimin

vetoavalla hymyllään

houkutteli minut porttikäytävään



Kerran lumitraktori

mursi tästä seinästä palan

täällä on oma tuoksunsa

hämärän kivisen paikan

rautaisen portin öljytyt saranat



Kun siirtyy äkkiä

päivänvalosta pimeään

kestää tottua näkemiseen

sokeana hetkenä hän suuteli minua

eihän voi tuntea ihmistä

joka ei kerro itsestään mitään



Sunnuntaina on juhlavaa

kävellä hiljaisia katuja

olla matkalla tapaamiseen

ihmiset vetävät naruista

vakavia koiria ulkoilutetaan