Vuodet vierivt,

en muista montakaan,

en syksyn tuulia,

en kevn kohinaa.

Vain talvi mieleeni

on tiens polttanut.

Yht kylm loistoa

harmaudessaan...



Monen illan hetken sinisen

on mieleni maalannut muistoihin,

joissa yh metsieni synkkyyteen

toi valheen valon pappi Jeesuksen.



Tuo arpi ei koskaan ole muuttunut,

vain hetken hiipunut menneisiin.

Paskamoraalinne on jo liikaa juurtunut,

kuin rikkaruoho, kylvmn matojen.

Tuo vitsaus, kulkutauti

slin ja laupeuden...

Viel niitn raivaten,

sen juurta jaksain, raivoten!



Vuodet vierivt,

en mieti montakaan,

en en vlit

ennen muutosta.

Silti kirkko palaessaan

on parhaillaan.

Yht jist loistoa

kaameudessaan...



Niin kauan ett ihminen ei muista

on kuu kiertnyt jlkeen sen.

Itselleni Viha on tuore, eilinen

ja voimistuu vain myt vuosien.



Sill lopulta jonain talvena

olen vahvimmillani

ja saan vihdoin todistaa

Herran kansan kuoleman.



Ja tuo aika on mit mainioin, kylven

veressnne riemuiten...

Vanhat haavat parantuneina,

vanha kosto on tytetty.