Aamu valkenee, valaisee jo eteisen

tämän ahtaan pikku kaksion tai kotihan se on yhteinen



Makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärtää

heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää

vaan siihen jään



ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan lähelläin

Siis muusta viis, vois luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan pystypäin



Eihän perhe tää liene aivan sellainen

kuin on telkkarissa perheet nää tila-automainosten

mä tiedän sen



Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää

pari unennäkijää, en tahdo herättää

vaan siihen jään



Ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...



Mä en tiennyt aikoinaan, mihin vielä joudunkaan

mä en tiennyt kuinka paljon rakkautta heiltä saan

ja pystyn antamaan



voin luopuu mistä vaan

voin luopuu mistä vaan



Ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...



Aamu valkenee, valaisee jo eteisen tän yhteisen.