Tl' lakeuksilla Pohjolan he

asustelivat,

muuan pakanakansa lhes unhoon vaipunut.

ne vimmaiset, jotka veljins puolustivat,

he, joita kastettu ei aikonutkaan tunnustaa.



He valloittivat, rystelivt

kunniaksensa

ja etenivt voittoisasti perntymtt.

Vaan samat aikeet toisella, heit pahemmalla;

vihollisen vanhan saarella saivat kohdata.



Koskaan eivt he uhkaa

vistneet,

tarttuivat kirveisiins jumalten.

Vastus kuitenkin vahvistuneena

pttnyt oli heidt musertaa.



Oli kntyv uusi sivu

taistelussa ruttoa vastaan.

Eihn kunniaa voi saavuttaa

jos jtt kokematta kuoleman.



...jtyi verens hankeen.



Valtakautensa lep nyt pohjassa -

ylvs liekki sammui, vaan silti

voittaja saa hpe kantaa:

he hukuttivat mys kunnian.



Nyt valtaistuimella istuu vr

kuningas,

nlkisten petojen kaitsija, peto itsekin.

Vaan alistettu kansa tuo ei koskaan katoa;

voi menneisyyteen itsemme emme unhoittaa.



On aika pyshtynyt.



[English translation:]



[1065: TIME]



Once upon a time here on the plains of Pohjola

there dwelled a heathen people almost forgotten by now.

Known as northmen, they furiously defended their kin,

thus being those who the baptised never recognized.



They conquered and plundered, they held to their

honour,

victoriously they advanced with no plans of retreat.

But even one more evil did think of the same;

on the island they encountered an enemy once known.



They never stood back at a threat

but grabbed their axes granted by gods.

Yet grown in strength, their foes had decided

once and for all to crush them to the ground.



There was a page to turn in the legends

of the battles