Nin vuoden harmaina hetkin

tunnen oloni entiseksi,

kuin joskus mielessni takaa vuosien,

takaa tuhannen syksyn ja talven.



Ja yh sama lohduton

talvitaivas on yllni.

Yh tunnen hengityksen,

vanhan metsn havinan.



Ihmislihan syvereiss

kytee ikuinen ahdistus,

ja miss en ole yksin,

miss hengitt ihminen

on kaikki saastunut,

kaikki palanut

Jumalan rakkaudesta

ainoaan prpoikaansa.



Kylm talventuuli hyyt

veren kristittyjen suonissa,

ja pelko jyt syvemmll

ihmislihan suojissa.



Ja pian on hautajaisy,

vanhan ja verisen tavan noituma.

Niin hekin saavat tiet,

tuntea muistoni julman loiston.