rell veden luodolla istuen

polviin pns painaneena.

Laineet kolean tuulen syleilyss

taakkansa saavat kantaakseen.



Nhnyt on tulta, nhnyt on kuolemaa

mies petojen kasvattama.

Nhnyt on hvityksen kansansa,

nhnyt mit ei voi unohtaa.



Taivaille vannonut ikuista vihaa

kantaja miekan ruosteisen.

Kantaja kiven kironnut kuninkaita,

polttanut maat takanaan.



Laaksoihin krsimysten,

virtaan vetten katkeruuden.

Polkuja seuraamatta

painon alle musertuen.



rell veden kurjalla karilla

hahmo raskain aatoksin.

Yksin kiroaa, hiekalle laskee

kiveenhakatun kohtalon.



Ei aukene taivas, ei nouse tuuli,

pilvet rantaa varjostavat.

Hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa

matkaaja tyhjn huomiseen.



Sit surua ei voi unohtaa,

ei kive jalkoihin laskea.



Sit vihaa ei voi tukahduttaa,

on hulluus kiven painona.



[English translation:]



[STONEBEARER]



Sitting on a rock by the sea

with head bown to his knees.

Caressed by the coldest wind

the silent waves receive his burden.



Fire has he seen and death as well,

man grown up by beasts.

Destruction has he seen, of his own people,

seen what cannot be unmade.



Eternal hatred to all heavens

by a corroded blade he swore.

The bearer of stone, cursed has he kings

and burnt all the land behind.



To valleys of suffering,

into the stream of bitter rivers.

Aside paths made by man,

ever under crushing weight.



On an isolated rock by the sea

there sits a grief-stricken man.

Alone he curses and lays on the sand

a weighing fate carved in stone.



Yet skies don't open, no wind shall rise -acap