Auringon kullanhohde hiipuu pimeyteen,

petollisen valloittajan loppu lhenee.

Usvaisten metsien kansa valmistautuu hykkykseen,

isiens uskon puolesta se taistelee.



Kun valo katoaa he esiin marssivat

ja miekat rautaiset pian ilmassa tanssivat.

Ei henkiin kukaan j, he kaiken tuhoaa.

On vasara heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.



Teurastus alkakoon...

Kuoloon luopion...



Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle

kun ter sit janoten jo syksyy syvlle.



Profeetan lapset,

kohtalonne on kirjoitettu miekkojemme teriin.

Liian kauan olette maitamme asuttaneet.



Emme tarvitse vapahtajaanne,

emme valkoista valhettanne.

Kahlitsematonta ette voi vapauttaa.



Luonto on itimme,

hnen povellaan alttarimme.

Pyhimpmme kaikkialla ymprill asustaa.



Hanget sihkyvt, kosket kuohuvat.

Ne jumalamme ovat,

omaamme emme anna pois.



Pohjoiseen olitte saapuva,

kaukaa tulitte

ja sinne joudutte viel kerran palaamaan.



Sill jlleen keihmme

saalistavat luopioiden verta.



Kuolema lampaille jotka riistivt uskomme,

Pohjolasta poistukaa tai kohdatkaa kostomme.

On jumalanne meille vieras olento,

se ikuisuuksiin kadotkoon, vihamme tuntekoon.



Pian armoa jo anotaan, ei pelastusta ny.

Metsn piiloon samotaan, tie kirveen tern ky.

On taistelu koht' voitettu, jo aamu sarastaa,

pian soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.



Kohti Tuonelaa...

Valloittaja katoaa...



Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle

kun ter sit janoten jo syksyy syvlle.



Verta vuodattakaa... kuolemaa...

Rauta kalskahtaa... tuskaa...

Tappakaa... kylvk tuhoa...

Tert tanssikaa... verta janoten...



[English translation:]



[BLOOD O